Lehdet jo putoilevat ja värit vaihtuvat ruskan syvyihin. Itsellä tää syksy alki sitten sairaslomalla. En ees tiennyt et olin itseni näin väsyksiin vetänyt, mutta kaippa tuo unen puutekkin siihen vähän vaikutti. No nyt sit ollaan jo kaks ja puoli viikkoa oltu kotona. Syyllisyyttähän vähän on kun ei voi olla töissä, vaikka haluaisi.
Se että miks sen sanon ja kirjoitan täällä julkisesti. On siksi että jokainen rupeis ajattelemaan omaa hyvin vointiaan. Ei se ole helppoa myöntää et on uupunut ja ei jaksa. Tai etten riitä johonkin, mulla ei ole rahkeita revetä enempää auttamaan. Joskus on vaan parempi pysähtyä ja miettiä mitä haluaa ja mihin pystyy.
Itsellä tämä oli muutama viikko sitten perjantaina. Olin mökillä saunomassa ja jäin katseleen auringon laskua ja kuun nousemista. Kaunista, sanoin kuvaamattoman kaunista. Auringon lasku värjäs järven pinnan punertavaksi ja kuun silta loisti oikealla puolella. Silloin tajusin ettei näitä päiviä tule elämässä monia jolloin näkee näin kauniina luonnon.
Kylläkään omaa pahaa oloani en itse ollut ees huomannut. Ennen kuin työkaverini siitä minulle sanoi ja olis vienyt lääkäriin. Johon sanoin tai oikeemmin pyysin et saanko asiaa pohtia ensin ja haukautua sitten oma-aloitteisesti lääkäriin. No, muutaman kunnon itkupäivän jälkeen, näyttää et vointini on lähtenyt parempaan suuntaan ja tietysti se et yöt tulee nukuttua auttaa. Siis nyt nukkumattikin muistaa, vaikka kyllä sitä vähän tarvii avustaa ;)
Ehkä nyt sitten jaksan paremmin paneutua blokiinikin :)
