"Niin ystävyys kuin kukkasetkin kasvavat pikkuhiljaa säistä riippumatta "
Näin lukee jääkaappimagneetissa.
Mutta kuitenkin olen huomannut että ne ystävät jotka oli elämäni ennen miestä ja lasta. Ovat hiljaa kadonneet tai jääneet pois. Vaikka kuinka olen yrittänyt pitää yhteyttä, niin takaisin päin ei oo aloitetta kuulunut.
Sitten nää perheelliset ystävät, ennen omaa lasta nähtiin usein. Mutta nyt kun olen kotona, he töissä ja vapaan oman perheensä kanssa. Jotenkin tuntuu että sen jälkeen kun muutin takaisin kotikotiini. Matka ystävillä muuttui pääsemättömäksi tulla, kuitenkin itselleni ei se oo matka eikä mikään ajella. Kuitenkin pitäisi sopia kyläilyt kuukausia ennen että mahtuu kiireisten ja menevien ystävieni kalenteriin. Joten taidan jäädä omaan hiljais elooni, odottamaan milloin ystäväni muistavat minut.
Onneksi kuitenkin nautin elämästäni kaukana keskustasta ja väenpaljoudesta. Täällä saan kulkee, olla lapsen ja koiran kanssa miten haluan.
Varsinkin nyt kun ollut ihanan lämpöiset keli,ollaan vaan pakattu koriin tarvittavat ja menty mökille rattailla. Leikitty vedessä ja vedellä niin paljon kuin mahdollista. Syöty eväät mökissä ja nukuttu päikkärit järven rannassa.
Vaikka kuinka lämmintä on myös kutominen ollut ihanaa. Varsinkin kun mies laittaa lapsen yöunille on minulla omaa aikaa katsoa telkkaria ja kutoa. Tai niin kuin nyt kirjoittaa tänne blogiin. Jota en oo taas tehnyt pitkään aikaan. Täytynee yrittää tehdä parannusta ja ottaa aikaa purkaa mietteitä tänne. Kylläkin tästä on tainnut tulla enemmän teksti painotteinen kuin kuva painotteinen. Mutta ehkä sekin vielä muuttuu 😊
Nyt kuuntelen sateen ropinaa ja otan kutimet käteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti